lauantai 19. marraskuuta 2016

Uusia tuulia ja painonhallintaryhmä

Alun ja ensimmäisen kirjoitukseni jälkeen on ehtint tapahtua paljon.
Elämäntaparemontti on laitettu alulle pienen takkuilun ja "remonttisuunnitelman" laatimisen jälkeen.
Olen tässä ajassa ehtinyt kokeilla kahta markkinoilla olevaa ruokavaliomuutokseen ja laihdutukseen kannustavaa nettiohjelmaa todetakseni, että ne eivät kohdallani voi olla tie lopulliseen ja onnistuneeseen tasapainoiseen syömiskäyttäytymiseen ja kehon hyvänolon tasapainoon.
Näillä varmasti kyllä laihtuisi, mutta uskaltaisin väittää, että lihoisi myös takaisin. Jojo-laihduttamista olen tähän ikääni harrastanut jo tarpeeksi, joten nyt projektinani on loppuelämän mittainen ja pysyvä muutos. Niin kliseiseltä kuin se kuulostaa, uskon, että oikotietä onneen ei vain tässäkän asiassa ole.

Se miten tällä hetkellä etenen projektini kanssa on hidas, työläs, mutta palkitseva tapa.
Työkaverini kannustamana ja innostamana liityin paikallisen terveydenhuollon ammattihenkilöiden pitämään painonhallintaryhmään, josta olen enemmän kuin onnellinen. Onnellinen olen siksi, että ryhmän asiantuntijoiden ja toisten ryhmäläiseten kautta olen oppinut ihan valtavasti uutta ja sellaista järkevää ja tervehenkistä suhtautumista ruokaan, ravitsemukseen ja terveyteen. Asiantuntijaryhmään kuuluu moniammatillinen työryhmä ravitsemusneuvojasta psykoterapeuttiin. Tuntuu, että olen valtavan etuoikeutettu saadessani kuulua ryhmään ja oppiessani eri asiantuntijoilta erilaisia asioita painonhallintaan, terveellisten elämäntapojen noudattamiseen ja kehon kuunteluun liittyen.
Ryhmä kestää vuoden ja siinä keskitytään pysyvien tulosten saavuttamiseen ja uusien toimintamallien oppimiseen ja omaksumiseen. Ajatus ei yksin pyöri pelkän painonlaskun ja laihtumisen ympärillä vaan kyse on kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin löytämisestä ja siihen vaikuttavien tekijöiden omaksumisesta.

(Kuva Google)

 Ryhmä on kokoontunut viikottain ja olen oivaltanut paljon asioita liittyen omaan epäonnistuneisiin painonhallintayrityksiini. Olen tullut siihen tulokseen, että omalla kohdallani kaikki on lopulta kiinni päästä ja mielestä. Toki oikeilla "tekniikoilla" voidaan saada aikaan optimaaliset olosuhteet painonpudotukselle, mutta mikäli mieli ei työskentele mukana, ei onnistunutta lopputulosta kannata vakavasti odotella. Tekniikka ja motivaatio. Ehkä siinä on salaisuus onnistuneeseen loppuelämänkestävään terveyttä tukevaan elämäntapamuutokseen.

Tähän astiset tärkeimmät oivallukseni ovat olleet seuraavat:
1. Syö säännöllisesti 5 ateriaa päivässä
2. Syö hyviä raaka-aineita ja koosta ateriasi oikein. 
3. Muista syödä riittävästi oikeaa ruokaa, jotta välttyisit repsahduksilta ja makeanhimolta.
4. Muista joustavuus ja sallivuus.

Näiden teemojen alle kätkeytyy valtavasti tietoa ja asiaa. Välillä olen tullut ajatelleeksi, että miten ihmeessä olen aiemmin miettinyt asioita niin monimutkaisesti ja liiallisen "hifistelyn" kautta seilannut merellä aivan väärään suuntaan. Tässä asiassa vanha sananlasku pitää hyvin paikkansa; "on turha lähteä merta edemmäs kalaan".

Nykytrendien "ruokahypetykset" ovat saaneet minutkin aiemmin haksahtamaan ties minkälaisten kokeilujen tai välttämisten maailmaan. Nykytiedolla uskallan kuitenkin ensisijaisesti lähteä suosittelemaan ruokavaliokorjauksia nykyisten ruokasuositusten pohjalta. On aivan välttämättömän tärkeää keholle ja elimistölle saada kaikki sen tarvitsemat ravintoaineet, vitamiinit ja hivenaineet. Ja mikäli ruokavalio ei ole oikein koostettu, tai noudatetaan jotain suppeaa muotiruokavaliota, syntyy herkemmin ravintoaineiden puutostiloja, jotka vaikuttavat terveyteen ja hyvinvointiin.

(Kuva Google)
 
VÄRIKÄSTÄ VIIKONLOPPUA!

sunnuntai 20. maaliskuuta 2016

Alku


N - Y - T = NYT!

Enää ei ole muita vaihtoehtoja, kun pysähtyä paikoilleen ja tarkastella omaa elämää hieman tarkemmin.
En ole tyytyväinen eläämääni näin. Koen, että vaikka perustukset ovat kunnossa, on isomman luokan remontin aika.

En tiedä elänkö jonkinlaista murrosvaihetta elämässäni, vai onko kyseessä joku kumma ikäkriisi. Vuodet vierivät, mutta hyvistä suunnitelmista huolimatta olo pysyy nuutuneena ja vetämättömänä. Arvostan jokaista kertyvää ikävuottani suuresti ja olen niistä valtavan kiitollinen. Haluan kuitenkin kokea antavani keholleni terveyttä tukevan pohjan ja ruokavalion. Haluan hoitaa kehoani paremmin ja edesauttaa omaa hyvinvointiani. Haluan olla tyytyvinen tekemiini valintoihin ja elää hyviä valintoja elämässäni ja arjessani todeksi. Haluan olla tulevana syntymäpäivänäni "tikissä", joka tarkoittaa omalla kohdallani enemmän henkistä hyvinvointia ja tunnetta siitä, että elän niin kuin haluaisinkin elää. 
En havittele kuuta taivaalta, mutta haluan matkani aikana pysähtyä tarkastelemaan enemmän;
Ruokavaliota,
Liikkumista,
Ajan käyttöä, 
Läsnäoloa,
Yhdessäoloa ja
Lepoa.
Tosiasia on, että elämäntavoissani on paljon parantamisen varaa. Tarvitaan kokonaisvaltaista elämäntaparemonttia.


Tilanne on huono ja kaipaa muutosta. Olen aloittanut muutoksenteon useampaan otteeseen elämäni aikana. Useasti maanantaisin, viikon alussa, kuukauden ensimmäisenä päivänä jne.
Nyt on kuitenkin OIKEASTI sen aika. Enää en voi siirtää välttämätöntä. 

Tämänhetkiset painolukemat ovat kivunneet aivan uusiin ulottuvuuksiin. 
En ole koskaa ollut näin painava! Painoindeksi kertoo minun olevan merkittävän ylipainon rajalla ja kehonkoostumuksen rasvaosuus  ottaa pian yliotteen.
Nyt on muutoksen aika. Suunta kohti parempaa!

Elämä ja hyvivointi on tässä ja nyt.
NYT on hyvä aika muutokseen!